Puhe eilisessä demossa

Alla aukikirjoitettuna yksi lauantain tapahtumassa pidetyistä puheenvuoroista.

---

Kaupunkitilan yksityistymisestä ja julkisen tilan kriisistä puhutaan paljon. Konkreettisia ratkaisupyrkimyksiä luomalla uusia toimintamalleja näkee harvemmin. Talonvaltausliike ilmentää yhtä tällaista täysin konkreettista pyrintöä. Talonvaltausliike rakentaa uutta kaupunkitilaa, avointa ja yhteistä.

Ajatus vallatusta talosta on kiehtova nimenomaan sen konkreettisuudessa. Olen melko varma, että jaamme hyvin samanlaisen unelman siitä, mitä talo tarkoittaisi: mahdollisuutta järjestää keskustelutilaisuuksia, työpajoja ja vaikkapa elokuvailtoja, kokoustaa ja rakentaa vertaisverkostoja, majoittaa vieraita, pyörittää baaria ja ekologista keittiötä, tuottaa omaa kulttuuria ja riippumatonta mediaa, olla mukavasti ja viihtyä hyvässä seurassa... Yksinkertaisia asioita, joita on kuitenkin vaikeaa ellei mahdotonta toteuttaa kaupunkitilassa, joka on varattu liiketoiminnalla, voitontavoittelulle ja eriöelämälle neljän seinän sisällä.

Kaupungin pitäisi olla ihmisen koti, jota jokaisella on mahdollisuus rakentaa viihtyisämmäksi itselleen, ystävilleen, vertaisverkostoilleen ja perimmiltään jokaiselle kaupunkilaiselle. Vallattu talo, itsehallinnollinen sosiaalikeskus olisi yksityistyvän kaupunkitilan vastakohta juuri siinä, että se olisi konkreettinen projekti yhteisöllisen ja avoimen kaupunkitilan rakentamiseksi. Se olisi itsessään uutta kaupunkikulttuuria, sitä kulttuuria, jota me haluamme kaupungissa kehittää.

Itsehallinnollisen sosiaalikeskuksen avaaminen Jyväskylään on täysin mahdollinen ajatus. Tarvitsee vain katsoa ympärille. Me ja meidän takanamme olevat verkostot voivat toteuttaa sen. Meillä on olemassa tilalle selkeä tarve ja me tiedämme, että meidän takanamme on laajoja verkostoja, jotka seisovat aloitteen takana. Ei tarvita kuin päättäväisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Joukkomme koostuu erilaisista ruohonjuuritason aktiivisista verkostoista, joille on ominaista omaehtoinen kulttuurintuotanto ja kriittinen yhteiskunnallisuus. Poliitikot, valtamediat sekä sosiaalityöntekijät ja muut viranomaistahot puhuvat mielellään "marginaaleista". Tämä on hyvin ongelmallista. Jos nimittäin katsotaan nykyaikaisen talouden toimintatapoja, niin täytyy todeta, että erilaiset marginaalit ovat päinvastoin keskiössä. Kyse on siitä, että niin sanottu innovaatioperustainen talous edellyttää toimiakseen ruohonjuuritason verkostojen eloisuutta.

Kun on tutkittu, millaiset yhteiskunnalliset olosuhteet ruokkivat innovaatioiden syntyä, on tehty yksi selkeä ja arkiymmärryksenkin kannalta järkeenkäypä huomio. Innovaatioita ei voida synnyttää suoraan rahalla tai poliittisilla päätöksillä, vaikka näilläkin voi olla oma merkityksensä. Innovaatioita syntyy siellä, missä ihmisillä on vapaus paneutua heitä persoonallisesti kiinnostaviin asioihin sekä kokeilla ja kehitellä erilaisia "juttuja" ilman tulospaineita. Innovatiivisuus on monimuotoisuudessaan yllätyksellisiä ratkaisuja tuottavan vapaan vuorovaikutuksen ominaisuus. Se on vapaasti kehittyvien kansalaisverkostojen itseriittoinen voimavara. Niinpä nyky-yritykset hakeutuvat mielellään alueille, joilta ne aistivat monimuotoisuutta ja moniarvoisuutta, sillä tällaisilta alueilta ne löytävät myös ehtymättömät lähteet tärkeintä raaka-ainettaan, luovaa työvoimaa. Kaupungit, joissa on suuria oppilaitoksia, ovat muun muassa tällaisia ympäristöjä.

Monet meistä ovat varmasti kuulleet syytöksiä elämisestä veronmaksajien siivellä ja ties mitä. Nämä periaatteen vuoksi valittavat kunnon kansalaiset eivät voisi olla enempää väärässä. Totuus on täysin päinvastainen. Juuri moniarvoisuutta ja ruohonjuuritason toimeliaisuutta ylläpitävät verkostot perimmiltään tuovat verotuloja niiden vaikutusalueelle. Niin huolestuneiden veronmaksajien kuin liike-elämän ja kaupungin silmää tekevienkin pitäisi pyrkiä ennemminkin antamaan tilaa ruohonjuuritason verkostojen kukoistukselle kuin pilkata niitä. Pilkka osuu kyllä täysin omaan nilkkaan.

Meidän ei siis tarvitse vaatia oikeutta avoimeen ja itsehallittuun kaupunkitilaan kerjäläispoloina, jotka vetoavat toisten hyvään tahtoon ja sääliin. Voimme vaatia röyhkeästi ja itseriittoisesti, olemmehan nykytalouden yksi aivan keskeinen voimavara. Olemme suoraan sanoen ratkaisevassa asemassa yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Perimmiltään emme suinkaan kuluta toisten työn tuloksia. Tuo tuloksellisuus on ennemminkin meidän ylläpitämän moniarvoisen ja -äänisen julkisen tilan, alakulttuurisen säpinän ja provosoivuuden, ruohonjuuritason aloitteellisuuden ja idearikkauden, media- ja elämäntapakokeilujen kukoistuksen sekä näiden jatkuvan kehittämisen ja laajentamisen varassa.

Meidän ei kuitenkaan pidä vaatia oikeutta avoimeen ja itsehallittuun kaupunkitilaan huolestuneina alueellisen yrityselämän kilpailukyvystä. Ajattelisin autonomista sosiaalikeskusta ennemminkin uudeksi työväentaloksi. Se tekisi mahdolliseksi uudenlaisen järjestäytymisen ja toiminnan kahittämisen, se avaisi tilaa itseopiskelulle, omaehtoiselle kulttuuritoiminnalle, kansainvälisten solidaarisuusverkostojen luomiselle, työosuuskunnille, tietojen, taitojen ja työvälineiden jakamiselle, ekologisen elämäntavan kehittämiselle ja muille elämäntapakokeiluille, moniarvoisuuden toteuttamiselle ja niin edelleen.

Oma työväentalo kasvattaisi kaltaisemme prekaarin työvoiman itsenäisyyttä ja elämänhallintaa. Perimmiltään talonvaltaus on siis täysin poliittinen projekti.

Kiitos kaikille osallistujille! Jatketaan projektin edistämistä.