tiistai 29. huhtikuuta 2008

SKP:n piirijärjestön kannanotto valtausliikkeen tukemiseksi



KAUPUNGIN TULTAVA VASTAAN VALTAAJIA

Huhtikuun alussa nuorten, aktivistien, opiskelijoiden ja kulttuuritoimijoiden yliopistokampuksella toteuttama valtaus nosti esille muutaman tärkeän seikan kaupungistamme ja yhteiskunnastamme:

Kaupunkisuunnittelun tärkeimpänä ohjenuorana on kaupallisuus. Sen mukaan kuluttamisen on oltava mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, eikä ihmisten sosiaalisia, kulttuurisia tai esteettisiä tarpeita oteta huomioon, jos niitä ei voida yhdistää johonkin kaupalliseen tilaan. Nyt on syytä keskustella muista perusteista kaupunkitilan suunnittelussa, jotka pohjaisivat kaupunkilaisten todellisiin tarpeisiin.

Yksityisomistus on kapitalistisen yhteiskunnan pyhä lehmä, jota puolustetaan tervettä järkeäkin vastaan. Kun kuukausi sitten kampuksella vallattiin vuoden tyhjillään lojunut tila, jota Senaatti-kiinteistöillä ei ole motivaatiota remontoida, lähti liikkeelle koko Jyväskylän poliisipiiri. SKP:n Jyväskylän piirijärjestön mielestä on järjenvastaista seisottaa tyhjillään käyttökelpoisia tiloja samaan aikaan kun on olemassa suuri joukko tilantarpeisia ihmisiä. Jyväskylässä on aito tarve ei-kaupallisilla perusteilla toimivalle tilalle. Yksi osoitus tästä on valtausliikkeen saapuminen kaupunkiin. Ilman aitoa tarvetta ei tällaista toimintaa syntyisi.

Helsingissä ja Turussa kaupunki on tullut vastaan valtaajia. Jokikadulle Turkuun perustettu autonominen kulttuurikeskus sai jäädä tiloihinsa, samoin kuin Helsingin Rajasaareen ainakin kesäksi avattu sosiaalikeskus. Valtaajat ovat saaneet voittonsa molemmissa kaupungeissa pitkän kamppailun ja monien poliisioperaatioiden jälkeen. SKP:n Jyväskylän piirijärjestön mielestä Jyväskylässä kaupungin tulee pystyä Helsinkiä ja Turkua nopeammin neuvottelemaan valtaajien kanssa pysyvän autonomisen tilan löytymiseksi.

SKP:n Jyväskylän piirijärjestön mielestä Suomen lainsäädäntö suojelee tyhjillään olevia tiloja liian ehdottomasti, jolloin laki toimii kansalaisten etuja vastaan. Ei ole järkeä, että rakennuksia pidetään tyhjillään ja annetaan rapistua monesti pelkästään keinottelutarkoituksessa. Hollannissa ja Iso-Britanniassa vuoden tyhjänä olleen tilan saa vallata käyttöön, jos omistajalla ei ole esittää tilalle todellisia käyttösuunnitelmia. Samankaltaiselle lakiuudistukselle olisi tarve myös Suomessa.

SKP:n JYVÄSKYLÄN PIIRIJÄRJESTÖ, 27.4.2008

Lähde: http://personal.inet.fi/yhdistys/skp-jkl/kannari270408.html

Ei kommentteja: