tiistai 1. huhtikuuta 2008

Autonominen tiedekunta avattu


Haku päällä!

Squat the University!


Olemme vallanneet 1.4.2008 alkaen Jyväskylän yliopiston kampusalueelta pitkään tyhjillään ol­leen ra­kennuksen, entisen erityispedagogiikan laitoksen ”Polaarin”, autonomiseksi yliopisto- ja kaupunkitilaksi. Aiomme rakentaa valtauksestam­me itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuriti­lan. Heti ensimmäisenä päivänä rakennuksessa avau­tui kansankeittiö ja siellä järjestettiin valtaus­juhlat. Ensimmäinen talokokous, valtauksen ylin päättävä elin, pidettiin välit­tömästi valtauksen jälkeen. Talokokouksiin ovat tervetulleita kaikki au­tonomisen tiedekunnan ajatuk­sesta kiinnostu­neet. Mukaan pääset yksinkertaisesti vie­railemalla ta­lolla.


Yliopisto ja kaupunkitila ovat kriisissä. Monet urputtavat. Me teemme.


Tervetuloa joukkoon!


MANIFESTI Valtauksemme nousee tyytymättömyydestä ylioppilaskuntaa, yliopistoa sekä kaupunkia kohtaan. Se il­mentää haluamme kehittää luovia ja itsenäisiä tapoja elää ja opiskella täällä ”Suomen Ateenassa”, yli­opistokaupungissa, josta kaikki älyllisyys, demokraattisuus ja ruohonjuuritason innovatii­visuus on tosin lakaistu punaisten mat­tojen alle pikkupoliitikkojen, virkaa tekevien, ainosallisten ja mui­den uuden tie­tokapitalismin tiennäyttäjien tieltä.

Me haluamme omaa tilaa, jossa voi hengittää muutakin kuin jo valmiiksi pölyttynyttä innovaatio­strategiaa ja ahdistavaa tehokkuusdiskurssia. Me haluamme yliopistolta todellista yhteiskunnallisuutta sekä mahdollisuutta persoonalliseen opiskelijaelämään. Me haluamme elää kaupungissa, jota kaikki voi­vat kehittää suoraan omista tarpeistaan ja haluistaan lähtien.

Mitä tarjoaa ylioppilaskuntamme? Nousukkaita, tylsimyksiä, hännystelijöitä, mielistelijöitä, kon­sensuspullaa, näennäisdemokratiaa, pakkojäsenyyttä, vaaleja, joissa ei tapahdu mitään.

Mitä yliopistomme? Massaluentoja, persoonattomia suorituksia, heppoista opetusta, kaventuvaa valin­nan va­pautta, ohjelmoidumpaa opiskelua, latteaa opiskelijakulttuuria, opiskelijakavereita, joita kiin­nostaa vain nopea valmistuminen yritysten hyväksikäytettäväksi, pakkotöitä ja paskaduuneja niukan elinta­son kom­pensaatioksi.

Kaupunkimme? Yritysvetoistuvaa tilaa, jos­sa on yhä vaikeampi elää kulutta­matta, elää valvontaka­meran tavoittamatto­missa, elää yhteistoiminnalli­sesti, elää omia unel­mia, toteuttaa omia ideoita, joilla ei ole ”kaupal­lista potentiaalia”.

Autonominen tiedekunta on opiske­lijoiden, kau­punkilaisten, kulttuuritoimijoi­den, ur­baanipossen, aktivistien ja muiden oma-aloitteiseen toimintaan kykenevien yhtei­nen projekti. Autonominen tiedekun­ta ra­kentaa yhteistä tilaa omaehtoiselle opis­kelulle, kulttuurille, hengaamiselle, ko­koustamiselle, juonimiselle, tapaami­selle, kek­simiselle, rakasta­miselle.

Auto­nominen tie­dekunta on avoin tila yliopis­ton ja yh­teiskunnan välis­sä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Me haluamme omaa tilaa, jossa voi hengittää muutakin kuin jo valmiiksi pölyttynyttä innovaatiostrategiaa ja ahdistavaa tehokkuusdiskurssia."

-> Esim. hometta ja asbestia?

Muuten tsemppiä teille. Kunpa olisitte tarpeeksi älykkäitä olemaan jemmaamatta ruohoa sinne tiloihin, kuulostaa tuo "rauhanomaisesti karkuun" juokseminen aika biasoituneelta ajattelumallilta.

Anonyymi kirjoitti...

Menkää lapsukaiset Ylioppilaskylän isännoitsijän Osmo Rudolfin puheille. Häneltä löytyy ymmärrystä puuhiinne. Kylässä on parempia riekkupaikkoja. Asiaanne avittaa, kun teette Osmolle "Kanervat" Osmo hurmaantuu pienestäkin.

Anonyymi kirjoitti...

No on kyllä aika ristiriitaisesti ja itsensä kumoavasti ilmaistu:

"Massaluentoja, persoonattomia suorituksia, heppoista opetusta, kaventuvaa valin­nan va­pautta, ohjelmoidumpaa opiskelua, latteaa opiskelijakulttuuria, opiskelijakavereita, joita kiin­nostaa vain nopea valmistuminen yritysten hyväksikäytettäväksi, pakkotöitä ja paskaduuneja niukan elinta­son kom­pensaatioksi."

Kunpa olisi jotenkin älykästä sakkia edes ollut asialla, ja osannut älykkäästi käyttäytyä. Ei tuo seinien sotkeminenkaan sitä ole. Eikä päätön viha joku suuntaan.

HarriJ kirjoitti...

Oliko se Pentti Saarikoski, joka kerran hieman nälvi tuota hienoa käsitettä Jyväshyvän kaupungista.

Hänelle sanottiin kerran sinne saapuessaan: "Tervetulua Suomen Ateenaan!"

Johon hän vastasi: "Hyvä, olenkin juuri tulossa Kreikan Jyväskylästä"