keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

mediassa ja PUHELINNUMERO

Helsingin Sanomat uutisoi nettisivuillaan

Keskisuomalaisen uutisointia

Uutisissa on pari virhettä: me olemme pääasiassa 20-30-vuotiaita ja meitä on talolla yli 30.

Täällä talolla on kaikki rauhallisesti. Istumme yhdessä askarrellen, piirrellen ja musiikkia kuunnellen. Saimme viimein internetin toimimaan, joten tämä on ensimmäinen päivitys suoraan talolta! Sähköt, lämmitys ja juokseva vesi pelaavat. Katsomme, saisimmeko jopa saunan päälle.

Eräs nuori, joka oli aluksi talolla mutta päätti sitten lähteä kotia, otettiin kotimatkalla kiinni kahden vartijan toimesta. Kun nuori yritti juosta rauhanomaisesti karkuun, vartijoista nuorempi, jota vanhempi vartija yritti estää, pahoinpiteli nuoren mm. hakaten tämän päätä katuun. Nuorella on vammoja kasvoissa, kädessä ja polvessa. Hän on nyt turvallisesti vanhempiensa luona. Vartijan toiminta on anteeksiantamatonta - tarpeeton väkivalta virkavallan toimesta on asia, jota emme voi hyväksyä missään nimessä.

Ihanat kokkimme valmistivat meille ruokalahjoituksista peruna-soija-porkkanapataa ja jälkiruoaksi uuniomenoita. Elämä on leppoisaa!

Valtaajat saa kiinni puhelinnumerosta 040-3255057.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://aktivistiyliopisto.wordpress.com/

Anonyymi kirjoitti...

Miten voi juosta "rauhanomaisesti karkuun" ?

Anonyymi kirjoitti...

ens kerralla juostaan väkivaltaisesti karkuun. goddamit

Anonyymi kirjoitti...

Youtubessa on videota jo aiheesta. Katsokaa!

http://www.youtube.com/watch?v=F-xX4Runzj8