perjantai 4. huhtikuuta 2008

Putkatunnelmia

Jututin eilen putkasta päässeitä valtaajia, kovin on tasoeroja paikkakuntien välillä. Äänekoskella kohtelu oli ollut erittäin asiallista, ruokaa oli tarjoiltu, tarvittavat lääkkeet sai ja pesullekkin pääsi. Toisin oli Jyväskylässä. Täällä valtaajia oli laitettu juopposumppuihin, ruokaa ei ollut saanut. Kaikista pahinta oli kuitenkin se, että eräs valtaajista sai sairaskohtauksen ollessaan lukittuna ja hänelle ei ollut annettu tarvittavia lääkkeitä, saati lääkärin apua. Lisäksi oli suoritettu luvattomia kotietsintöjä, tuloksetta.

Äänekoskella kuulusteluissa olleet eivät saaneet oikeusavustajaa, vaikka jokaiselle sellainen olisi kuulunut. Sanottiin että "Tuossa on puhelinluettelo, soitappa siitä. Mulla kyllä loppuu työaika tossa tunnin päästä että sen jälkeen ootte sitten kaikki pidätettyinä ja sen avustajan tulo voi kestää joten en suosittelisi..."

Eli suoraan sanottuna uhattu putkalla ja pidätyksellä mikäli haluaisi lain suoman pätevän oikeusavustajan. Lisäksi pari valtaajaa pyysi päästä lääkärintarkastukseen, asbestiuhan takia. Myöskään sellaista ei heille suotu, vaan uhkailtiin taas ajanpuutteella ja pidätyksellä.


...


Osa valtaajista on edelleen pidätettyinä, seuraamme tilannetta. Ilmeisesti he ovat vaatineet heille kuuluvia lainmukaisia oikeuksia, esim. oikeusavustajia.

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hups, mistä moinen asbestiongelma?

Anonyymi kirjoitti...

Kuulehan Kimmo, tuo sinun provovideosi on jo moneen kertaan nähty ja kuultu. Ei se siitä sen paremmaksi muutu.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä idea on vallata talo, jossa on terveysriskejä, ja sen jälkeen valittaa, kun ei pääse lääkärintarkastukseen? Tästä hommasta on käytännön järki niin kaukana kuin mahdollista.

Älytöntä tuo teidän periaatteellinen, hyvin yksisuuntainen moralisointi. Valtaatte talon laittomasti, altistatte itsenne homeella ja asbestille, ja sitten valitte poliisien suorittamaa laitonta kohtelua. Olisiko asiaa joskus syytä katsoa toisestakin näkökulmasta? Myös te teitte lainvastaisesti, ja poliisien toiminta oli vastaus omaan aloitteeseenne.

Tuliko kertaakaan mieleen, että oma laiton toimintanne aiheutti kaikki seuraukset jo alunperin? Valtausta tehtäessä on hyvä tiedostaa ne riskit jo etukäteen. Jollette olisi vallanneet tuota rakennusta, ette olisi putkassa, ettekä olisi altistuneet asbestille ja homeelle. Järjen käyttö ei ole kiellettyä, mieluumminkin suotavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Youtube-video on nyt linkattu myös Riemurasiaan. Etsin lisää paikkoja, missä samaa videota voi promota. Tehkää samoin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaikkien meidän kulttuuritekijöiden puolesta. Resurssit, jotka jo ennestään olivat kiven alla muuttuivat nyt jo vielä harvinaisemmiksi teidän hienon talon tuhoamisenne jälkeen. Kiitos vielä kerran.

Unknown kirjoitti...

Mistä teitä sikiää? Kaiken huippuna noi putka-tunnelmat. Luuletko oikeasti ituhippi, että joku oikeusavustaja lähtee jollain valtion maksamalla korvauksella (tuskin sielä kukaan olisi kauhean isolla rahalla kallista juristia taksilla paikalle halunnut) noin ison asian takia? Tuohan on aivan normaali käytäntö, että jos asioita ei työaikana saada hoidettua niin sitä jatketaan seuraavana päivänä. Olisitte kaikki nyt sitten edes jatkaneet larppaamistanne ja pysyneet siellä kiinnniotettuina tai pidätettyinä, mutta taisi tulla äiteetä ikävä kun yhen yön ylimääräisellä kopituksella uhattiin. Eipä tuo teidän toimintanne kyllä juuri nosta muuta kuin naurua joka puolella. Parempi ku katselette vaan kotona niitä amerikkalaisia poliisileffoja ja syötte äitin maksamia luomuituja

Anonyymi kirjoitti...

Kerro lisää luvattomista kotietsinnöistä!

Keskisuomalainen:

"Kaikki kiinniotetut 18 henkilöä viettivät yönsä putkassa. Tänään torstaina poliisi suorittaa heille esitutkinnan. Heitä epäillään vahingonteosta."

Rikoslaki: "Vahingonteko

Joka oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta, on tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

Pakkokeinolaki:

"Kotietsintä esineen löytämiseksi

Jos on syytä epäillä, että on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta [...]"

Anonyymi kirjoitti...

Niin, laillinenhan se etsintäkin on. Taitaa AT elää jonkin muun maan lakien mukaan. Viestinnässä olisi hyvä käyttää esim termiä "laillinen" eksaktissa merkityksessä, eikä epämääräisena propagandatyökaluna.

Anonyymi kirjoitti...

"Valtaatte talon laittomasti, altistatte itsenne homeella ja asbestille, ja sitten valitte poliisien suorittamaa laitonta kohtelua. Olisiko asiaa joskus syytä katsoa toisestakin näkökulmasta? Myös te teitte lainvastaisesti, ja poliisien toiminta oli vastaus omaan aloitteeseenne."

Heh, tämä oli hauska. Eikö poliisi ole olemassa juuri siksi, että lainrikkojia kohdellaan lakien mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kas, Keskisuomalaisesta tuoretta jatkoa:

"Latvala kertoi, että joidenkin valtaajien pidätykset venyivät tutkinnan yhteydessä paljastuneiden uusien rikosepäilyjen vuoksi. Keskisuomalaisen tietojen mukaan ainakin osa niistä liittyy huumausaineisiin. Latvala ei vahvistanut epäiltyjen rikosten nimikkeitä.

Rikoskomisario kuitenkin totesi, ettei vallatusta talosta takavarikoitu huumausaineita tai niiden käyttöön tarkoitettuja välineitä.

- Tietysti olemme tehneet kotietsinnät kiinniotettujen asuntoihin. Niissä on saattanut ilmetä jotain, Latvala sanoi perjantaina."

Vahvistaako Autonominen tiedekunta Keskisuomalaisen järisyttävän yllättävät tiedot?

Anonyymi kirjoitti...

tää on sulle kolmas anonyymi

tuskin se ite mainostelee, mitä nyt hemmoa tunnen nii en oikee jaksa uskoa!

Anonyymi kirjoitti...

http://www.riemurasia.net/youtubegoogle/view.php?id=6828

Anonyymi kirjoitti...

eäääh... yhet murtautuu taloon ja vaatii sitä kaiken logiikan vastasesti itselleen. Seuraamuksia yhteisöltä = "laiton"? Se että poliisia ei kiinnosta teidän jalkasienet ja pölyallergianne on ihan oma vikanne.

Kun olet ystävällinen ja rehti, niin sinua myös kohdellaan. Vaikka osa poliiseista on mulkkuja heidän kanssa tulee toimeen KUHAN EI VITTUILE KOKO VITUN AJAN.

Anonyymi kirjoitti...

"Lisäksi oli suoritettu luvattomia kotietsintöjä, tuloksetta."

Varmasti luvattomia! :D Olisi kiva, jos yrittäisitte pysyä totuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän siinä nyt on niin vaikeaa ymmärtää? Poliisilla on lainmukainen velvollisuus kohdella kaikkia kiinniottamiaan ihmisiä tasapuolisesti, sanoi joku kotikutoinen "yhyy, ristiriitaista!" -logiikkanne asiasta mitä tahansa.

Muutenhan kyseessä on syrjintä ja virkavirhe, mutta kukapa tästäkään raportoisi; poliisit tuskin toisiaan vasikoivat saati kiinnittävän moiseen huomiota. Kaikki ovat niin henkeen ja vereen valtaajia vastaan, että unohtuu lainmukaisuudet toiseltakin osapuolelta varsin nopeasti.

Anteeksiantaminen ja välittäminen ovat näköjään kadonneet tärkeinä luonteen tukipilareina tästäkin kansasta. Ollaan vaan ilkeitä ja näsäviisaita, syyttävät sormet pystyssä.

Häpeäisitte.

Anonyymi kirjoitti...

Olisitte miettineet vähän tarkemmin niin ehkä teillä voisi olla joka puolustajakin. Tämä loppujen lopuksi oli äm-irk 2.0.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt anotte sitten anteeksiantoa ja välittämistä? Mutta ensiksi vandalisoitte toisten omaisuutta, häiriköitte, vittuilette virkavallalle ja sitten uhoatte internetissä.

http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/valtaajien-taustalta-paljastui-uusia-rikoksia(101745).ece

"Rikoskomisarion mukaan suurin osa valtaajista on nuorempia kuin he ovat julkisuudessa antaneet ymmärtää. Esimerkiksi perjantaina poliisin huostassa oli useita 1989 syntyneitä, ja aiemmin kiinni otettiin myös alaikäisiä."

Kyllä teille varmasti anteeksi annetaan, varsinkin kun nuoria ja tyhmiä olette. Aiheuttamanne vahingot joudutte tietysti korvaamaan. Ansaitsette kaiken paskan mitä saatte niskaanne, sillä toivon mukaan se opettaa teidät olemaan hölmöilemättä vastaavalla tavalla tulevaisuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Rikoskomisario Latvalan reaktio tähän on oikea. Huvittunut päänpyörittely.

Ette te vaan osanneet. Myöntäkää se ja alkaa käydä dialogia oikeiden tahojen kanssa. Nämä asiat kun eivät tapahdu yhdessä yössä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei hyvää päivää mitä noloa paskaa... nyt kyllä vähän hävettää että vaivautunut edes kommentoimaan AT:ta aikaisemmin. Teinit ne vaan leikkii.

http://www.larp.fi/

Ropecon on tänävuonna jyväskylässä. Menkää sinne. Siellä voi olla ihan kivaakin.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä ole enää jyväskyläläinen, mutta:

Rikoskomisarion mukaan suurin osa valtaajista on nuorempia kuin he ovat julkisuudessa antaneet ymmärtää. Esimerkiksi perjantaina poliisin huostassa oli useita 1989 syntyneitä.

Ehkäpä vanhemmat valtaajat (tiedän siellä olleen tutkijoita ja jatko-opiskelijoita) olivat sen verran fiksuja, etteivät jääneet kiinni: joko piilottelivat tai sniikkasivat pois. Varsinkin jos tiesivät, että oli uhka kotietsintään tms.

Julkisuudelle ilmenevä "tyhmyys" oli tämän valtauksen suurin ongelma: blogin tyyli, (osan tyypeistä) kaljaan keskittyminen talossa, jälkikäteen nousseet huumeassosiaatiot ym.

Miksi Helsingissä mediahallinta onnistuu paremmin? Johtuuko kaikki vain jyväskyläläisten maalaisjunttien konservatismista?

(Olen asunut Jkl:ssä aikoinaan tarpeeksi pitkään voidakseni sanoa, että landea on, hah...)

Kekke kirjoitti...

"Ropecon on tänävuonna jyväskylässä. Menkää sinne. Siellä voi olla ihan kivaakin"

Ropecon on edelleen Espoossa.

www.ropecon.fi/

Roolipelaaminen tekisi kylläkin hyvää näille kaikenkarvaisille aktivisteille. Larppia kirjoittaessa voi kehitellä vaikka millaisia natsisika-kyttä ja paska systeemi - maailmoja.

Anonyymi kirjoitti...

kekke lukee uudestaan

"Jyväskylän Paviljongissa 8.-10.8.2008"

Sinne kivaa!

Anonyymi kirjoitti...

"Ilmeisesti he ovat vaatineet heille kuuluvia lainmukaisia oikeuksia, esim. oikeusavustajia"

Eikö olisi yhtä johdonmukaista että vegaani vaatisi hänelle lainmukaisesti kuuluvaa liha-ateriaa?

Te ette edes itse usko ajamaanne asiaan.

Missä ovat aatteet ja itsekunnioitus?

Kun hieman pintaa rapsuttaa, niin johan sieltä löytyy hyvinvointivaltion löysä kasvatti.

*nauraa*

Anonyymi kirjoitti...

Täältä putkasta putkatunnelmia. Pyysin muusia ja lihapullia sekä puolukkahilloa. No en saanut puolukkahilloa! POLIISIT OJN NATSISIKOJA!!!

T: Aktivisti-prekariaatti-Eetu

Anonyymi kirjoitti...

Miksi vetoatte lakiin, jos oma toimintanne on lainvastaista? Samat säännöt kaikille, eikö niin?

Anonyymi kirjoitti...

Toimintapäivä autonomisten tilojen puolesta lähestyy

Toimintaviikonloppu 11.-13.4.2008 lähestyy nopeasti. Ungdomshusetin kamppailu herätti hiljaiseloa eläneet liikkeet hereille ja kamppailut autonomisista tiloista nousivat kulovalkean tavoin liikkeiden tietoisuuteen, yhdeksi edellisen vuoden keskeisimmistä kamppailuista Euroopassa. Suomessa toimintaa tulee olemaan ensi viikonloppuna ainakin Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

www.valtamedia.net

kirsikka kirjoitti...

Kaikki tukeni talonvaltaajille! Olette rohkeita ja mahtavia. Voimia.

Ja kaikille, jotka kritisoivat kyseistä toimintaa: olkaa vain hiljaa, kun kerran olette tähänkin asti olleet.
On valitettavaa, että ette ymmärrä asioiden taustoja sen laajemmin, vaan purnaatte kuin tyhjillään olleen talon valtaus olisi loukannut juuri teitä henkilökohtaisesti sydänjuurianne myöten.