keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Todellinen tapahtuma

Uusia kuvia Flickrissä: http://www.flickr.com/photos/25246736@N02/ Laatu vaihtelee, parempia tulossa...

---
KLO 21:00: Poliisi tyhjentää valtausta parhaillaan vihoviimeisistäkin valtaajista. Ulkona parveilee edelleen lähes sata valtauksen tukijaa ja mielenosoittajaa.

Jos poliisi yritti savustaa valtaajat ulos rakennuksesta tunteja kestäneellä eristyksellä ja viivytystaistelulla, yritys epäonnistui täydellisesti. Valtaajat pitivät majaa talolla viimeiseen asti. Yhtään enempää vitkuttelu ei tehonnut valtauksen tukijoukkoihin. Alkuillasta poliisin eristysnauhojen ympärillä tukimielenosoitusta piti pitkälle toistasataa valtauksen ystävää. Tukijoukot huutelivat iskulauseita Autonomisen tiedekunnan puolesta ja valtaajat viihdyttivät heitä ja ympäristöä luukuttamalla musiikkia yläkerran ikkunoista. Paikalla parveilleille jaettiin valtaajien manifestia.

Poliisi pääsi murtautumaan yläkerran palo-ovien taakse lukittautuneiden valtaajien luo noin seitsemän maissa, minkä jälkeen noin pariakymmentä talossa vielä ollutta valtaajaa alettiin kantaa alas yksitellen. Pihalla kaikuivat vihellykset ja buuaukset poliiseille sekä tukihuudot kiinniotetuille valtaajille. Eristysnauhat katkeilivat ja jotkut blokkailivat liikkeelle lähteneitä poliisiautoja istumalla ulosajoteille. Poliisien toiminta sai isolta lössiltä varauksettoman tuomion.

Todellinen tapahtuma. Ei ole epäselvää, etteikö valtaus saavuttanut huikean suosion ja huomion eri tahoilla. Paikalla parveili mitä moninaisin posse. Voimme olla varmoja, että monet kokivat sisällä olleiden taistelun omakseen. Taistelu Autonomisesta tiedekunnasta ja avoimesta kaupunkitilasta on avattu. Se mitä tänään todella tapahtui oli kamppailun välitön yleistyminen monien kamppailuksi.

Lehdet ovat tietenkin kirjoittaneet kaikkea hassua "nuorista", pienistä ihmismääristä, talon kunnosta ja sen semmoisista. Se on lehdistön tapa epäpolitisoida asioita. Kuitenkin hulppean kokoinen, monenlainen ja monen ikäinen tukijoukko osoitti, etteivät tärkeimmät asiat tapahtuneet suinkaan medioissa. Tärkein tapahtui kadulla, siellä missä iso posse osoitti kiinnostustaan ja tukeaan valtausta kohtaan. Mielissä ja sydämissä.

Perästä kuuluu Jyväskylä! Hienoa valtaajat! Hienoa tukijat!

Kuvia tulossa... Lisää valtauksia tulossa... Monilla paikkakunnilla!

60 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu miten lapsellista tekstiä. Nyt repes naama ja petti pokka. Veä vittu päähän vitun lehmänaamanen kananpoika. Kukaan ei jaksa tollasta paskaa, ihan leikkimiseksi meni.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa toimintaa... Kiitos ja kumarrus kaikille valtaajille!

Anonyymi kirjoitti...

Eivät sitten näyttäneet uutisissa. Siat!

Ja lisää musan luukutusta, posse!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä meininki! :) Tällä lailla sitä vaikutetaan. Äidin pienet viher-vasemmisto-kukkamekko- hippiradikaalit. Muistakaa kirjoittaa saavuutukset cv:hen ja näyttäkä cv hakiessanne töitä... ai niin mutta ette tee töitä. Huumeet laillisiksi ja anarkisti rulez. Jo 10 vuoden päästä käännätte takkia konjakkilasi kädessä oopperatalossa.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tainnut kuitenkaan olla sähkökatkolla mitään tekemistä poliisin toiminnan kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata ihmetellä jos kutsutaan nuoriksi, kun käyttäydytte aivan kuin vajaaälyiset teinit. Kertokaapahan loppujen lopuksi, mitä te tästä hyödyitte? Saitte tuhannet kansalaiset vihaisiksi ja häiritsitte lähellä asuvien ihmisten rauhaa. Menkääpä itteenne ennen kuin rupeatte leikkimään Jeesusta keskenkasvuset hipit. Köyden jatkoksi vaan.

Anonyymi kirjoitti...

mahtavaa, että tietoisuus ja keskustelu tämän asian tiimoilta on avattu uudelleen myös jyväskylässä!

harmi etten päässyt tällä kertaa mukaan valtaamaan tai ainakin tukemaan.

uusia valtauksia odotellessa... <3

Anonyymi kirjoitti...

Täällä onkin jo oleellinen sanottu aikaisemmissa viesteissä. Vitun pellet, ei voi muuta todeta.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa, annan kaiken tukeni täydestä sydämestäni. Jatkakaa samaan malliin! <3

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa tyypit! Jos seuraava talo olis jonkun muun kuin Senaattikiinteistön fasistien omistama, niin valtaus vois pysyäkin jonkun aikaa...

Anonyymi kirjoitti...

Ihme pelleilyä ei jumalauta. Olisi vaikka minkälaisia ongelmia tässä yhteiskunnassa joilta tämän maan voisi pelastaa. Mut sit nää hilloperseet päättää että "jee tarvitaan iskä/äiskä vapaa ryyppy paikkaa!" tms. Toisaalta ulosanti on niin uskomatonta wannabevapaistaistelua epiikkaa että ei noita enää yliopistolla voi ottaa enää tosissaan. (jos edes ovat siellä)Ihan mielenkiitoista olisi jos vaikka vaivaituisitten tämän pelleilyn jälkeen keräämään esim. adressia tai muuta järkevään tilan puolesta. Sitten huomaatte että olette aika yksin ryyppypaikanne kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

http://img150.imageshack.us/img150/3393/1203378246557le5.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Kytät on natsisikoja mutta taistelu jatkuu! Nyt vaa tägäämään poliisilaitoksen seinät ja pari omakotitaloa!! Siitäs saavat. hah!

Eiku emmä pääsekkään, huomen on tentti.

Anonyymi kirjoitti...

Pikaisesti paikalla pyörähtäneenä pitää vaan todeta että oikein mukava meno oli. Onnea ja menestystä jatkossa, ja toivottavasti tästä seuraa lisää keskustelua ja tekoja.

support.

Anonyymi kirjoitti...

ahahaha, vitun ituhipit. Ei muutaku pussi päähän ja inariin susia naimaan saatana. t.purojannu

Anonyymi kirjoitti...

Ensi kerralla papusopan ja rap-musiikin sijasta grilliin kunnon filepihvit ja jättiscreenille vaikka Suomen lätkä-MM-matsi, niin luulen että sitä kaipaamaanne "suuren yleisön" tukea tulee paljon enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, uskon että vaikka mitä tässä vielä tapahtuu, uskon että jossain vaiheessa ihmisille tulee mitta täyteen.

Valta ja raha kerääntyy suomessakin koko ajan yhä pienemmälle porukalle jotka haluavat tietenkin lisää valtaa ja rahaa itselleen. Köyhien ja rikkaiden kuilu kasvaa Suomessakin! Julkisia palveluja leikataan että saadaan valtaosa kansalaisista nukkumaan syvää, tyytyväistä unta pienentämällä veroprosenttia hieman - kukapa sitä ruokkivaa kättä purisi.

Poliisi ei se possu ole, heiltäkin vähennetään varoja niin paljon että ovat todella tiukilla... Samoin kaikilta julkisen sektroin tahoilta, suuremmasta työmäärästä pitää selvitä aina vaan pienemmällä porukalla.

Yliopistotutkinnolla ei ole mitään merkitystä, jos sillä onnistuu työpaikan saamaan niin palkat poljetaan silti kuoppaan sillä valtioon halutaan ylimystö; kun joka toisella on amk- tai yliop. tutkinto niin nämä korkeasti koulutetut massat täytyy silti saada jotenkin pidettyä työpaikan ja sohvan välissä - pelko ja huoli ovat tehokkaimmat tavat hallita, asuntolainaansa murehtiva ei jaksa miettiä asioita omaa napaansa suuremmassa mittakaavassa.

Hallitus haluaa tukea työperusteista maahanmuuttoa koska venäläinen tai kiinalainen ei ymmärrä pyytää samaa palkkaa kuin suomalainen.

ugh.

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Ei tipu itseltäni tälle porukalle mitään arvostusta. Tässä toiminnassa ei ollut mitään rakentavaa. Hankkikaa samalla energialla töitä ja vuokratkaa jostain itsellene oma tila niinkuin kaikki muutkin tekee. Hienosti veditte taas monen muun ihmisen ahkeran työn tulokset ja aikaansaannokset ojaan. Big up.

- kReal / J-Funk

autonominen tiedekunta kirjoitti...

Ihme urputtajia taas. Eläkää kuin kunnon kansalaiset: maksakaa veronne, äänestäkää, ostakaa kesämökki ja kiva auto, älkääkä pitäkö tuollaista älämölöä asioista, jotka ei teille kuulu. Vaikuttaminen voidaan jättää poliitikoille, stereotypioihin vetoaminen osoittaa vain älyllisten kykyjen ja oman ajattelun puutetta.

Me haluta ku omaa tilaa tehdä omia juttuja, jotka on kympillä siistimpää ja kovempaa settiä ku teidän kotileikit ja leikkikodit... :D:D:D

Get a life juntit!

<3<3<3

Anonyymi kirjoitti...

Deleuzelainen "tapahtuma" tosiaan: uudenlainen virtuaalisuuksien maailma on avautunut Jyväskylään ja laskenut kynnystä tulevaan toimintaan... :>

Viime kesänä Takussa kaipailtiin Jyväskylään radikaalimpaa meininkiä:

Vuosittaisen [kadun]valtauksen myötä on tullut selväksi, että tällaisella kevyellä kansalaistottelemattomuudella on sijansa Jyväskylässä. Ehkä seuraava askel voisi olla pieni radikalisoituminen ja vaikkapa talon valtaaminen jostain nurkilta? Väkeä ja tahtoa siihen kyllä löytyisi.

http://takku.net/article.php?story=2007080603112336&query=kadunvaltaus

Olivat selvästi oikeassa.

Unknown kirjoitti...

.. mietippä uudestaan, kuka tässä kotia leikkii? Miten ajattelitte valtauksenne yhteydessä huolehtia sähköstä, vedestä, korjauksista, homeongelmasta (?) yms, jos tilanne olisi jatkunut pidempään? Muut maksaa, te käytätte?

Eikös yksi leikkimisen ja tosissaan tekemisen eroista ole nimenomaan vastuu, sen hyväksyminen ja sen kantaminen, oman osansa tekeminen esim perustoimeentulon takaamiseksi kaikille? Mietippä tuossa valossa, kuka tässä leikkii ja kuka ei.

Ei tässä ole mistään autoista ja kesämökeistä kyse, vaan siitä, että toimitaan rakentavasti ja kestävästi. Jos oikeasti hakisitte itsellenne ja muille jotain kulttuuritilaa, niin realiteetit on otettava huomioon. Näitä ovat mm. jo aiemmin mainitsemani juoksevat kulut. Järki käteen.

Anonyymi kirjoitti...

Juntit? Katso peiliin tyhmä. Kerro mitä iloa kenellekkään tästä kaaoksesta oli? Hmm? On se jännää kun minäminäminä saa näin paljon huomiota, menipä taas pelastushenkilöstölläkin aika väärässä paikassa. Jos tunnet että tässä yhteisössä on jokin vikana, ota se esille ja pyri korjaamaan se. Se että teille ei riitä omaksi leikkipaikasi kotinne, ei ole meidän muiden ongelma. Olette yksin.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä jatkoksi pitää sanoa että aiheutta hilpeyttä ja pettymystä kun idiootti lauma uskottelee itselleen ja muille että olisivat jollain tärkeälläkin asialla. Esim. Greenpeace alkaa olla jo nykyään vitsi, mutta niillä on sentään oikeat ongelmat bannereissaan. "Autonominen tiedekunta", jotkut on kyllä nyt niin itseään täynä että huhuh. Nimi on jo itsessään harhaanjohtava, teillä kun tuskin koskaan tulee olemaan mitään tekemistä tieteen kanssa niin kutsukaan itseänne vaikka "Autonominen puuhakerho niille joilla ei ole mitään tekemistä"... eli siististi APNJEOMT! Wau, aika magee...

Anonyymi kirjoitti...

Kummallista on median uutisointi, mutta vielä kummallisempia täältä lukemani kommentit. Sakkia taitaa sapettaa kun ei itse saa mitään aikaan... ;)

Peukut pystyyn squattiväelle, ensi kerralla ehkä itsekin lähden mukaan enkä nössötä kotona krapulaa potemassa!

Anonyymi kirjoitti...

"Saitte tuhannet kansalaiset vihaisiksi ja häiritsitte lähellä asuvien ihmisten rauhaa. Menkääpä itteenne ennen kuin rupeatte leikkimään Jeesusta keskenkasvuset hipit. Köyden jatkoksi vaan."

Missä ne tuhannet vihaiset ovat? Tietokoneen äänessä lösöttämässä leveillä perseillään kuluttaen työaikaansa keskustelupalstoilla vaahtoamiseen? Tehkää itsellenne jotain, alkakaa vaikka elää. Ei pisteitä.

"Jos tunnet että tässä yhteisössä on jokin vikana, ota se esille ja pyri korjaamaan se."

Sitä tässä varmaan tehtiinkin. Ei pisteitä.

"Se että teille ei riitä omaksi leikkipaikasi kotinne, ei ole meidän muiden ongelma. Olette yksin."

Sata poliisia ja saman verran tukijoita, vielä enemmän hengessä mukana? Ei pisteitä tästäkään. Surkea esitys.

Julkinen tila ja sen käyttö on tärkeä aihe, koska se missä ja miten liikumme vaikuttaa suoraan siihen, millaiseksi elämämme koemme. Onko tähän kokemukseen tarttuminen itsessään jo rikos, vai onko nettivaahtoajilla vain liikaa purkamatonta energiaa?

Mitä kovempia rangaistuksia vaaditaan, sen suurempi todennäköisyys, että vaatija itse syyllistyy tai on jo syyllistynyt väkivaltarikokseen. Nämä valtaajat eivät ole satuttaneet ketään, ellei ylipaisuneita egoja ja epävarmuutta omista valinnoista lasketa.

Ryyppypaikoista ei Suomessa ole pulaa, ja koko ajan perustetaan lisää. Pelottaako teitä anonyymeja se, että joitakuita voisi huvittaa tehdä muutakin kuin ryypätä tai istua muissa yhteiskunnan ihmisterraarioissa?

Anonyymi kirjoitti...

no tässä sulle anonyymiä sitten:
DICK BUTT!!! DICK BUTT!!! DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!DICK BUTT!!!

Anonyymi kirjoitti...

http://maisemaan.blogspot.com/2008/03/aaaaaaargh.html

Anonyymi kirjoitti...

Mun niska on kipee teidän valokuvien katsomisesta! Hyvin monessa kuvankäsittelyohjelmassa on kääntöominaisuus, suosittelen!

Anonyymi kirjoitti...

onko teillä inarissa muka mitään susia?

Anonyymi kirjoitti...

Valtaus.org: Torstaina klo 17 tukidemo Jyväskylän valtaajille

Me Helsingin talonvaltaajat kutsumme tukidemoon Jyväskylän valtaajien puolesta. Senaatti-kiinteistöt käskevät poliisit piirittämään kaupunkilaisten käyttöön ottamia tyhjiä rakennuksia. Me vastaamme tähän piirittämällä Senaatti-kiinteistöjen pääkonttorin.

Keskiviikkoiltana stadiin kantautui uutinen siitä, että Jyväskylän yliopiston kampuksella oli vallattu talo ”autonomista tiedekuntaa” varten. Häätö tuli kuitenkin jo seuraavana päivänä, ja mikä spektaakkeli siitä tehtiin! Sata poliisia häätämässä kolmekymmentä valtaaja, saartaen valtauksen useaksi tunniksi.

Häätö ei tullutkaan minään yllätyksenä, olihan talo Senaatti-kiinteistöjen omistama. Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos, joka kiskoo markkinahintaista vuokraa kaikilta vuokralaisiltaan, mukaan lukien yliopistot. Senaatti-kiinteistöjä onkin kiittäminen siitä, että myös Helsingin yliopisto joutuu karsimaan muuta toimintaa korkeiden vuokrien tähden. Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon porvareiden tapa siirtää rahoja yhdestä taskusta toiseen.

Senaatti-kiinteistöt pitää myös Helsingissä ainakin paria taloa tyhjillään. Taloja on turha hamuilla mihinkään voittoa tavoittelemattomaan toimintaan, jota ei ole rankasti subventoitu. Poliittista vastuuta Senaatti-kiinteistöiltä on kuitenkin turha odottaa – onhan lafka käytännössä yritys, joka pelaa yritysmaailman sääntöjen mukaan mutta valtion porvareiden pussiin.

Tykkäämme ihmisistä, jotka valtaavat tiloja elämälleen ja vapaalle yhteistoiminnalle. Emme tykkää yhteisiä tiloja yksityisomaisuutenaan kohtelevasta valtiosta. Siksi kutsumme kaikki Jyväskylän toimintaa symppaavat piirittämään mielivaltaisesti Senaatti-kiinteistöjen toimistoa Helsingin Sörkkään, osoitteeseen Lintulahdenkatu 5 A. Kyllä valtauksille, ei mielivaltaisille häädöille!

TUKIDEMO JYVÄSKYLÄN VALTAAJILLE HUOMENNA TORSTAINA SENAATTIKIINTEISTÖJEN TOIMISTOLLA SÖRKÄSSÄ OSOITTEESSA LINTULAHDENKATU 5 A

Anonyymi kirjoitti...

"Valtaus.org: Torstaina klo 17 tukidemo Jyväskylän valtaajille"

No tämän perusteluissa ja ylipäätään tekstimuodossa oli sellaista perehtyneisyyttä ja tyyliä, mitä olisi Jyväskylänkin tempaus kaivannut. Jyväskylän väen puolesta hävettää, ja täytyy vaan toivoa heille asiallisia sanktioita tekemistään tuhoista.

Anonyymi kirjoitti...

Talonvaltaustoiminta tuottaa tulosta Kööpenhaminassa:
http://valtamedia.net/index.php?option=com_content&task=view&id=98&Itemid=1

tsemppiä myös jyväskylään, taistelu jatkuu!

Anonyymi kirjoitti...

hups. tuohon pääsi pieni virhe. keskiviikkoiltana --> tiistai-iltana. tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Valtamedia.net uutisoi:
Polaari häädettiin, valtaukset jatkuvat

http://valtamedia.net/

http://valtamedia.net/index.php?option=com_content&task=view&id=99&Itemid=1

Anonyymi kirjoitti...

mitenköhä kytät on saanu ne kaksi rekankokoista lesboa ajotieltä.

Anonyymi kirjoitti...

"Missä ne tuhannet vihaiset ovat? Tietokoneen äänessä lösöttämässä leveillä perseillään kuluttaen työaikaansa keskustelupalstoilla vaahtoamiseen? Tehkää itsellenne jotain, alkakaa vaikka elää. Ei pisteitä."

Ihmiset olivat luultavasti töissä tienaamassa itse palkaa josta myös maksavat veroa. Näillä veroilla teidänkin opinto-/sossutuet maksetaan jottei teidän tarvitse mennä töihin jotta riittäisi aikaa tällaisiin hassuihin temppuihin.

"Sata poliisia ja saman verran tukijoita, vielä enemmän hengessä mukana? Ei pisteitä tästäkään. Surkea esitys."

Olikos todellakin sata poliisia?

En sinänsä vastusta näitä talonvaltauksia. Usein ne vain ovat niin surkeasti järjestettyjä ettei niistä jää mitään käteen. Tässäkin tapauksessa koko juttu vaikuttaa lähinnä hippien sienihuuruiselta kohkaamiselta.

Unknown kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi kaikki läsnäolleet tulkitaan "tukijoiksi"? Tekeekö se, että on paikalla katsomassa, ihmisestä automaattisesti tukijan?

Kuten itsekin ymmärtääkseni pidätte tärkeänä stereotypioiden rikkomista, niin hyvä lähtökohta olisi olla harrastamassa stereotypiointia itse. Paikalla olleen ihmisjoukon kategorisointi tukijoiksi on nimenomaan tätä. Uskoisin, että iso osa tuosta ihmistmäärästä oli paljon muutakin kuin tukoijoita.

autonominen tiedekunta kirjoitti...

Haha, kaikkea sitä kuulee. Noh, kaiken voisi tietenkin tehdä aina perusteellisemmin, paremmin jne. jne. mutta näille tyhjänpäiväisille valittajille ja surkeille moralisteille mikään nyt ei tietenkään riittäisi. Ei kyse ole siitä, että jotain on ehkä tehty "perusteettomasti", "epärationaalisesti", toisten kotirauhaa häiriten, verorahoja kuluttaen tai tai tai...

Kyse on siitä, että jotain todellakin on nyt tehty, eivätkä nämä kunnon kansalaiset ja lässyttäjät voi sietää sitä, että jotain voi todellakin tehdä, kaikki eivät alistu ja tyhmennä itseään passiivisiksi kuluttajiksi, sisäsiisteiksi opiskelijoiksi, kilteiksi työntekijöiksi ja äänestäjiksi, sanalla sanoen käyttäyty "kunnolla", siis sovinnaisesti ja yllätyksettömästi.

Eikä mikään todellinen muutos ala koskaan täydellisistä perusteita, suunnitelmista ja äärimmäisestä varovaisuudesta toisten herkkätunteisuutta kohtaan. Miten voisi, jos täytyy ottaa kohtalo käteen ja suunnistaa kohti epävarmoja, tuntemattomia vesiä, poiketa kaavamaisuuksista, annetuista malleista ja "virallisista totuuksista"!

Voi teitä herkkähipiäisiä. Katsokaa nyt peiliin. Ihan kiva jos olette tyytyväisiä... Mutta ehkä me emme tunnusta tätä yhteiskuntaa tällaisenaan "ihan kivaksi", korkeintaan vähän paikkailtavaksi. Ehkä meitä ei ole kohdeltu yhtä hyvin kuin teitä, ehkä meitä on poljettu päivittäin ja ehkä me nyt käyttäydymme sen mukaisesti, ehkä me emme elä samaa keskiluokkaista unelmaa kuin te...

Tekemällä oppii. Ei muuta kuin lisää valtauksia kehiin! :):)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno valtaajat!! Olen kanssanne samaa mieltä ja olenkin jo luullut, että olen ainoa, jonka tähtäimet ovat muuallakin kuin työelämässä. Hienoa.

Ei kapinaa kapinan takia, vaan oikeaa asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hipit valtasivat talon laittomasti, poliisi valtasi sen takaisin laillisesti.

Jos se siitä on kiinni, seuraavalla kerralla täytyy lähteä paikalle viheltämään ja buuaamaan valtaajille sekä huutamaan tukihuutoja poliisille.

jotain voi todellakin tehdä, kaikki eivät alistu ja tyhmennä itseään passiivisiksi kuluttajiksi, sisäsiisteiksi opiskelijoiksi, kilteiksi työntekijöiksi ja äänestäjiksi, sanalla sanoen käyttäyty "kunnolla", siis sovinnaisesti ja yllätyksettömästi.

Teidän lisäksenne ainakin rikolliset ja skinheadit sopivat kuvaukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko teillä tarkoituksena tehdä taloon remmontti homevaurioden poistamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se ole jo rempattu, lehtitietojen mukaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ai, minä kun luulin ettei mitään todellista muutosta voi saada aikaan ilman pitkäjänteisyyttä ja kunnon suunnitelmia. Onneksi nyt tiedän toisin. Jos vielä kerrotte, mitä tavotteita tällä on saavutettu? Hyvät bileet?

Anonyymi kirjoitti...

No onhan tällä on saatu runsaasti paikallista julkisuutta vaatimuksille, ja kuten Ilkka Kanerva osaa kertoa, kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Ihmiset eivät mitenkään kiinnitä huomiota toisarvoisiin asioihin eivätkä aseta paikkoja sotkevien, metelöivien sankarien vaatimuksia vastakkain muiden verovaroilla kustannettavien asioiden kanssa.

Enemmistö on väärässä ja siitä poikkeavat oikeassa, mikä on syytä muistaa seuraavien valtausten aikana myös "autonomisen tiedekunnan" sisällä.

Anonyymi kirjoitti...

- en ole tyhjänpäiväinen valittaja
- en ole surkea moralisti
- en ole lässyttäjä
- en ole alistunut, tyhmä, passiivinen kuluttaja
- en kutsuisi itseäni sisäsiistiksi opiskelijaksikaan
- en myöskään sovinnaiseksi ja yllätyksettömäksi
- en ole herkkähipiäinen
- en elä keskiluokkaista unelmaa

... ja kaikesta tästä huolimatta, en oikein ymmärrä toimintaanne.
Ehkä ongelma on juuri tässä, sillä ihmiset jotka periaatteessa voisivat kannattaa tällaista toimintaa, eivät hyväksy tällaista päättömyyttä. Sitä kannattaisi miettiä jatkossa.

Anonyymi kirjoitti...

ihan vaan kaikille naaman perusteella päätöksiä tekeville, myös me "hipit" teemme töitä :) Ainakin minä teen ja tunnen monta muutakin hippiä jotka töitä tekevät. Että ei meillä koko aika siihen hyvän yrtin polttelemiseen mene. Eivätkä kaikki sitä edes polta.
Olen itse täysin talonvaltauksen puolella, ainut miinus tässä valtauksessa on mielestäni vain talon seinien maalaaminen ja tussaaminen. Koska pitäähän vallattua taloa vaalia kunnolla :)
Muuten kyllä pisteet valtaajille, ihmisille jotka sentään edes koittavat tehdä asioille jotain.
KIITOS <3!!

autonominen tiedekunta kirjoitti...

No mutta, eihän kaikkien tarvisekaan meidän toimintaa ymmärtää. Emme me edes itse ole "me" joka olisi kaikesta samaa mieltä. Heterogeeninen lössi kuitenkin: hippejä, punkkareita, opiskelijoita, tutkijoita, bilejärkkäilijöitä, työttömiä, työssäkäyviä, raittiita, juovia, blossittelijoita, huumeiden vastustajia, työnarkomaaneja, saamattomia nahjuksia, isiä, äitejä, veronmaksajia, -kiertäjiä ja mitähän vielä... Yhtäältä ihan tavallisia (mutta onko kukaan koskaan tavannut "ihan tavallista" ihmistä... :D), toisaalta petettyjä ja pettyneitä, yhteiskuntaan tyytymättömiä, tekeviä, toimeliaita, mutta jotenkin koko ajan kuin vieraalla maaperällä, ahdistuneita ja ahtaalle ajettuja, vailla omaa tilaa...

Ei me täytetä median luomaa kuvaa "aktivisteista". Ei meistä moni edes ole "aktivisti".

Mutta yhteistä on halu ja tarve etsiä ja hankkia kaupunkitilaa, jota me voidaan tehdä ja elää itse. Esimerkkejä upeasti toimivista vallatuista taloista on ympäri maailmaa.

Ei tarvi ymmärtää. Ei yhteiskunnassa kaikkien tarvi ymmärtää kaikkia. Ei tarvi tulla mukaan, jos ei kiinnosta.

Mutta jos kiinnostaa, niin mukaan vaan, vaikka sitä joutuukin kuuntelemaan ihme valitusta... Sitä joutuu kuuntelemaan vaikkei tekisikään mitään, ja vielä enemmän jos yrittää tehdä. Se kyllä välillä nyppii aika pahasti, mutta minkäs teet...

Ei tarvi ymmärtää. Voisi olla hiljaa. Ei tarvi vittuilla, eikä antaa "rakentavaa palautetta" tai holhota... Vois joskus antaa vaan olla, antaa vähän tilaa, kyllä tänne pitäisi mahtua...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Jyväskylän+talonvaltaajille+tulossa+töhrimisestä+kallis+lasku/1135235271362

Jep, kyllä varsin asiallista toimintaa taas näiltä "kansalaisaktivisteilta".

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ihmeessä se talo piti sotkea?

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa meininkiä.

Anonyymi kirjoitti...

oikealla asialla ootte ja voi kun oisin ollut mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi loistavaa meininkiä! Ottaa pannuun kun missasin.

Autonomista tilaa lisää ja paljon.

Anonyymi kirjoitti...

"oikealla asialla ootte ja voi kun oisin ollut mukana."

Ja nyt olisit putkassa/kuulusteluissa/odottaisit oikeudenkäyntiä/maksaisit itsesi kipeäksi....

Toiveet ne on sullakin

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta yhteistä on halu ja tarve etsiä ja hankkia kaupunkitilaa, jota me voidaan tehdä ja elää itse. Esimerkkejä upeasti toimivista vallatuista taloista on ympäri maailmaa."

Miksei sitä kaupunkitilaa voi hankkia ihan laillisesti? Sitä voi ostaa tai vuokrata tai sitten saada tilaa käyttöön vaikka yliopistolta tai kaupunkilta. En näe mitään syytä miksi sen tilan hankkiminen pitäisi tapahtua ottamalla laittomasti käyttöön toisten omaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Youtubessa on videota jo aiheesta. Katsokaa!

http://www.youtube.com/watch?v=F-xX4Runzj8

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

lainkuuliaisuus on todella tärkeää. Lain rikkominen on väärin ja jos tekee väärin, tulee ongelmia esim. opettajien, viranomaisten ja työnantajien ja lääkärien kanssa. Ongelmista pääsee kyllä maksamalla. Nekin ovat vain kuluttamista.

Mutta milläs kulutat, jos ei ole rahaa. Ensin täytyy olla rahaa. Sitten vasta ongelmia. Ei kannata mennä toisin päin tai menee ns. latvasta puuhun. Joskus tulee myös hullun maine. Vink vink.

Anonyymi kirjoitti...

Äiti joko tuut kotiin?

Anonyymi kirjoitti...

Miksette voi maksaa tiloista kuten muutkin veronmaksajat? Oletteko edes ajatelleet, että kuinka itsekästä tuo teidän ajattelutapa on? Että jos minä en halua käydä töissä niin minä voin tietenkin ottaa yhteiskunnalta antamatta mitään takaisin. Mikä helvetin tapa on parantaa yhteiskuntaa hukkaamalla virkavallan rahoja tälläisellä älyttömällä tempulla? Miettikääpä nyt itsekkäät viherlapsukaiset hieman. Miettikää jos jokainen ihminen tässä maailmassa ajattelisi ja tekisi samoin. ELÄISIMME KAAOKSESSA.

Ja mitä te saitte aikaan? Saitte aikaan parisataa hippiä puolellenne, ja vastassanne onkin sitten monta kymmentätuhatta teidän mukaanne "tavallista ihmistä", töissäkäyviä ihmisiä joilla on jokaisella perhe jonka kanssa he viettävät onnellista tai ei niin onnellista elämää kotonaan.

Tavalliset ihmiset ovat siis töissä, koulussa tai kotona.

Menkää itseenne hippilapsukaiset ja tehkää jotain järkevää yhteiskunnan hyväksi älkääkä riistäkö siltä.

Anonyymi kirjoitti...

”Ulkona parveilee edelleen lähes sata valtauksen tukijaa ja mielenosoittajaa.”

Ihanko jokainen paikallaollut katselija oli valtauksen tukija tai mielenosoittaja? Ihan varmaan, juu!

Ei, minä en kuulunut enkä kuulu talonvaltaajien kannatusjoukkoihin vaan uteliaisiin sivustakatsojiin. Minä olin vain katsomassa sitä talonvaltausta. Paikallaoloni ei ollut eikä ole kannanotto ko. talonvaltauksen puolesta eikä sitä vastaan. Yhtäkään iskulausetta en siellä huutanut enkä sekuntiakaan pidellyt yhtäkään mielenosoituskylttiä pystyssä.

Juhapekka "naula" Tolvanen